7.7.27 Kesäteatterimatka Louhosareenalle. Musiikkikomedia SINUN SILMIESI NÄHDEN
”Minkään sorttinen elämäkertanäytelmä ei ole kyseessä, tässä tehdään nyt ihan uutta
ja itsenäistä komediaa. Sanotaanko näin, että tarjolle on tulossa modernisti
helismaalainen teos, joka takuuvarmasti naurattaa ja liikuttaa ihan kaikkia ikäluokkia.
Kärjen tuotannon varaan on hienoa tehdä käsikirjoitusta – se on niin laaja, että sieltä
löytyy tarinaa eteenpäin vievä laulu ihan hetkeen kuin hetkeen. Lisäksi olen onnellinen
siitä, että Toivo Kärjen poika Kalervo on antanut hankkeelle siunauksensa ja on mukana
musiikkimaailman luomisessa, myhäilee Antti Heikkinen.
Antti Heikkisen käsikirjoittama ja Taava Hakalan ohjaama hulvattoman herkkä
musiikkikomedia tuo luoksemme tuulahduksen 1980-luvun loppupuolen elämää ja Toivo
Kärjen ikivihreä musiikki tahdittaa etenemistä samalla tempaisten katsojan mukaan
elämykseen!”